21 joulukuuta, 2024

Taidegalleria hotellissa - Ai Weiwein lohikäärme toivottaa tervetulleeksi Hotel St. Georgeen

Hotelleilta ei ole tapana odottaa kaikille avointa taidegalleriaa, mutta St. George kulkee uusia polkuja. Heti sisään astuessaan tulija kohtaa valtavan valkoisen lohikäärmeen. Kansainvälisesti tunnetun nykytaiteilijan Ai Weiwein teos toivottaa vieraat tervetulleiksi St. Georgen maailmaan.

AiWeiWein taidetta Hotel St. Georgen aulassa

Taidetapaus Ai Weiwei

Kiinalainen Ai Weiwei (s. 1957) on maailman tunnetuimpia elossa olevia nykytaiteilijoita, jonka näyttely ovat aina sensaatioita. Ain Instagram-tiliä seuraa lähes puoli miljoonaa ihmistä. Itse hän seuraa kahta.

Pari vuotta sitten Ai Weiwein näyttely rikkoi kävijäennätyksen Helsingin taidemuseo HAMissa. Tänä keväänä hänen töitään oli esillä Sydneyn Biennalessa, ja parhaillaan Ai valmistelee veistoksiaan ja installaatioitaan kolmeen eri näyttelyyn Los Angelesissa.

Ai Weiwei on myös ihmisoikeusaktivisti. Viime vuosina hän on keskittynyt erityisesti pakolaisteemaan: teos Law of the Journey (2017) on veistos kumiveneellä merta ylittävistä pakolaisista ja dokumenttielokuva Human Flow (2017) kertoo pakolaistilanteesta. 23:ssa maassa kuvatussa elokuvassa on mukana tuhansia ihmisiä. Elokuvaan liittyi myös hänen tähän asti suurin näyttelynsä Good Fences Make Good Neighbors (“Hyvät aidat, hyvät naapurit”), joka koostui 300:sta teoksesta ympäri New Yorkia.


Valkoisen lohikäärmeen tarina

Hotel St. Georgen aulassa nähtävillä oleva lohikäärme on Ai Weiwein teos Tianwu, vanhan kiinalaisen Shan Hai Jing -lastentarun hahmo. Perinteisellä kiinalaisten leijojen valmistustekniikalla tehdyn teoksen mittasuhteet ovat vaikuttavat.

Ai pyytää mielellään paikallisia ammattilaisia toteuttamaan taiteelliset visionsa. Leijamestari Wong Yong Xun muutti silkin ja bambun lohikäärmeeksi Shangongin provinssissa.

—Hahmo on tekninen saavutus mutta samalla hyvin yksinkertainen käsityö. Kuka tahansa osaa tehdä leijan, Ai Weiwei sanoo lohikäärmeestään.

Valtava mutta ilmava teos on osa näyttelyä Er Xi, Air de Jeu, joka nähtiin Le Bon Marché -tavaratalossa Pariisissa vuoden 2016 alkupuolella. Näyttelyn nimi tarkoitti lastenleikkiä, ja Ai haki siihen innoitusta perinteisistä lastentaruista. Vanhimmat saduista ovat neljänneltä vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua, ja niitä on kerrottu sukupolvelta toiselle. Nyt kuka tahansa voi ihailla Tianwua Hotel St. Georgessa.

Tianwu toivottaa vieraat tervetulleiksi Hotel St. Georgeen

Ai Weiwei on kulttuuri-ilmiöiden kommentoija

Taiteilijan ja aktivistin lisäksi Ai Weiwei on myös muotoilija, arkkitehti, valokuvaaja, kuraattori ja antiikin keräilijä. Hän asuu Berliinissä mutta tekee töitä ympäri maailmaa.

Ain rajoja rikkova tuotanto sisältää veistoksia, valokuvia, dokumenttielokuvia, videoita ja arkkitehtuuria. Hän on sanonut teostensa olevan “Duchampin hengessä enemmänkin kulttuuri-ilmiöiden kommentointia kuin muotoa tai estetiikkaa”. Ain tärkeimpiin varhaisiin töihin kuuluu performanssi Dropping a Han Dynasty Urn (1995), jossa hän antaa Han-dynastian (noin 206 eaa.–24 jaa.) aikaisen keraamisen vaasin pudota käsistään ja hajota säpäleiksi lattialle.


Ihmisoikeusaktivisti ei pelkää ottaa kantaa

Ai Weiwein isä oli kuuluisa runoilija, jonka radikaalien ajatuksien vuoksi koko perhe joutui työleirille vuonna 1961, ensin Pohjois-Kiinaan ja myöhemmin Lounais-Kiinaan. Perhe palasi Beijingiin vasta Mao Zedongin kuoleman jälkeen vuonna 1976.

Sanan- ja ilmaisunvapauden puolustamisesta tuli luonteva osa Ain elämää. Hän on tunnettu yhteiskunnallisista kannanotoistaan ja puhuu usein suunsa puhtaaksi Kiinan valtion epäkohdista. Vuonna 2011 hänet vangittiin 81 päiväksi, eikä hän voi tällä hetkellä palata Kiinaan. Elokuussa 2018 Ain Beijingin ateljee purettiin ilman ennakkovaroitusta.

Kuten Ai on itse sanonut, taiteilijan pitää olla totuuden etsijä. Tätä ajatustaan hän toteuttaa pelottomasti päivästä toiseen.


Julkaistu 20.10.2018.
Kuvat: Mikko Ryhänen

St. Georgen Taidesalonki haluaa elvyttää taitoa pysähtyä katsomaan, olla taiteen kanssa ja puhua siitä.

​Tiesitkö, että St. Georgessa on noin 400 taideteosta?

Kuin vuoden jokaisena päivänä avoinna oleva taidegalleria. Löydät Ai WeiWein Tianwun heti kun astut sisään pääovistamme osoitteessa Yrjönkatu 13. Kun kävelet peremmälle hotellin olohuoneeseen Wintergardeniin, löydät muun muassa myös Pekka Jylhän  Learning to Fly -teoksen.

Pysy tarinassamme

Moments Are More. Tilaa uutiskirjeemme ja pysy mukana Hotel St. Georgen tarinassa!



Tilaamalla Hotel St. Georgen ja Kämp Collection Hotelsin uutiskirjeen annat meille luvan henkilötietojesi käsittelyyn tietosuojakäytäntömme mukaisesti.

And follow us at stgeorgehelsinki Kämp Collection Hotels
#momentsaremore #forbetterstay

Lue lisää

St. George Bakery vie korvapuustin Japaniin – mukana arvostetuilla joulumarkkinoilla

Mert Otsamo: Ephemeral Beauty

lauantaina 07 syyskuuta, 2024

Taiteen kokeminen on uuden ajan luksusta

St. George Residency x Photofuss: Dream Laboratory -valokuvanäyttely

tiistaina 23 huhtikuuta, 2024

Hotellielämää kameran linssin läpi

Hotel St. Georgen aamiaisella luksus syntyy kiireettömyydestä, laadusta ja palvelusta

Hotel St. Georgessa ilo syntyy hetkistä

St. Georgen oma taiteilija Marita Kouhia

Maaria Wirkkalan taide vie elämän silotetun pinnan alle

Hotellijohtajan tervehdys

Helsinki Biennaali kutsuu taiteen aarresaarelle

Ravintola Boon Nam tuo onnea Bangkokista Helsinkiin

Tomi Björckin moderni aasialainen ravintola Hotel St. Georgessa

Keskellä Helsinkiä on piilossa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keidas - St. George Care - jossa hengitys rauhoittuu ja askel hidastuu kuin huomaamatta.

St. George Care -spa on hyvinvoinnin keidas keskellä Helsinkiä

St. Georgen taidelukupiiri - Wintergarden

keskiviikkona 11 tammikuuta, 2023
Neljä neuvoa parempaan työmatkailuun

Neljä neuvoa parempaan työmatkailuun

Helsinki on vastuullisen shoppailijan valtakunta

Helsingin taidevuosi 2020 vie erämaahan, saaristoon ja Van Goghin kotikaupunkeihin

Lapponia-koruissa säihkyy pohjoismaisen luonnon kauneus

St. George Design Market 14.-15.12.

lauantaina 14 joulukuuta, 2019

St. George on Vuoden majoitusliike

Yli 40 ravintolan Flow on Helsingin herkullisin festivaali

Helsinki Festival: Ravintola Andrea x Omara Portuondo -lippupaketti

Ravintola Andrea x Omara Portuondo

lauantaina 24 elokuuta, 2019
Nauti Helsinki Festivalin St. Georgelle kokoaman Spotify-soittolistan tunnelmallisista ja maalailevan kauniista sävyistä.

Helsinki Festival X Hotel St. George Spotify-soittolista

Helsingin juhlaviikot on Suomen suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen tehtävänä on tarjota laajalle kotimaiselle ja ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia taide-elämyksiä.

St. George x Helsinki Festival 15.8.-1.9.2019

Staycation St. Georgessa - Metti Forssell

Alvar Aalto A805: Artekin valaisinklassikko vaihtoi väriä Hotel St. Georgessa

Alvar Aalto A805: Artekin valaisinklassikko vaihtoi väriä

Personal trainer Marko Dombi antaa viisi fiksun liikkumisen vinkkiä, jotka parantavat kuntoa, jaksamista ja hyvinvointia.

Liiku fiksummin ja voi paremmin

Miksi nukkuminen on tärkeää? Hotel St. George Linda Ekholm kertoo.

Hyvää yötä ja huomenta! Miksi nukkuminen on tärkeää

Kuusi luontokohdetta pääkaupunkiseudulla: Nuuksio, Viikki, Keskuspuisto, Vallisaari, Uutela ja Mustavuori

Jos metsään haluat Helsingissä nyt – kuusi luontokohdetta pääkaupunkiseudulla

St  George Care Helsinki Spa Carol Roine

Kosmetologin täsmävinkit talvi-iholle

Hotel St. Georgen unikonsultaatio opettaa palautumaan tehokkaammin

Unikonsultaatio opettaa palautumaan tehokkaammin

Pohjoismaista hyvinvointia etsimässä

Liam tuli rakkauden perässä Suomeen

Arne Jacobsenin Paris-tuoli – tuntematon designklassikko kutsuu rentoutumaan St. George Care -spassa Helsinki

Arne Jacobsenin Paris-tuoli – tuntematon designklassikko kutsuu rentoutumaan

Mitä lymfaterapia on ja miksi sitä kannattaa kokeilla

Mitä lymfaterapia on ja miksi sitä kannattaa kokeilla

Taidemuseot ja -galleriat Helsingin keskustassa

Saunan lauteet ovat täydellinen paikka keskittyä joka päivä hetkeksi pelkkään olemiseen. Kuvassa Hotel St. Georgen nimikkosviitin sauna.

Löydä löylysi: 7 parasta saunaa Helsingissä

Näin pääset alkuun alkuviineissä – kokeile ja rakastu

Näin pääset alkuun alkuviineissä – kokeile ja rakastu

5 x yhteistä hetkeä ystävän kanssa

5 x elämyksellistä lahjaa isälle

Jo onkos tullut kesä? Big Sky tuo valoa Helsingin pimeyteen

Lue rauhassa kirja, juo kahvi ja nauti tuoreesta leivästä St. George Bakeryssa

Hotel St. Georgessa sanomalehdet ja kirjat ovat kotonaan

Wintergarden on helsinkiläisten olohuone.

Pekka Jylhän "Learning to Fly" lentää Wintergardenin lasikaton alla

Mehmet Gürsin ravintola Andrea tarjoaa anatolialaisia makuja Helsingin keskustassa

Tähtikokki Mehmet Gürs palasi kotiin Helsinkiin

Joulun elämyslahjakortit hotelli spa ravintola

Itsenäistymisen pyörteistä muotoilun aallonharjalle – Hotel St. George huokuu Helsingin historiaa

Helsinki, maailman toimivin kaupunki

Helsingin upea saaristo: Isosaari, Harakka, Kaunissaari, Lammassaari, Liuskasaari, Pihlajasaari, Vartiosaari ja kymmenet muut saaret. Lue vinkkimme!

Taide ja luonto kohtaavat Helsingin saarilla

Maailmalla ylistetty Omorovicza-kosmetiikkasarja on nyt Suomessa

Maailmalla ylistetty Omorovicza-kosmetiikkasarja on nyt Suomessa